Jalkapallon MM-kisat 2022, tulevatko ihmiset seuraamaan Qatarin tapahtumia?

Neljän vuoden odotuksen jälkeen jalkapallon MM-kisat lähestyvät jälleen. Aloitusseremoniat nähdään 20. marraskuuta, ja kisahumu jatkuu Qatarissa aina 18. joulukuuta saakka.

Mittelöt järjestetään poikkeuksellisesti talviaikaan, sillä Qatarin kesän läkähdyttävä kuumuus voisi olla terveysriski pelaajille. Ajankohta aiheuttaa katkoksen syksystä kevääseen pelattavissa kansallisissa sarjoissa, minkä johdosta kisa-aika on neljä päivää normaalia lyhyempi.

Huuhkajat eivät valitettavasti näyttäneet riittävän vahvoja otteita, vaan jäivät kisoista ulos. Mukana on kuitenkin 32 kovan tason joukkuetta, joten kiinnostavaa katsottavaa riittää.

Siitä huolimatta ilmassa leijailee kysymys – vaikuttavatko kisoja ympäröivät tapahtumat siihen, kuinka MM-mittelöitä seurataan tänä vuonna?

Mistä on kyse

Qataria on arvosteltu kansainvälisesti siitä, ettei se tee riittävästi ihmisoikeuksien toteutumisen hyväksi. Tämä on näkynyt muun muassa MM-kisojen rakennustyömailla, joilla The Guardian arvioi vuosien 2010–2020 aikana kuolleen vähintään 6 500 henkilöä.

Amnesty International on puolestaan syyttänyt maata siitä, että se on muun muassa jättänyt palkkoja vierastyöläisille maksamatta, kieltänyt ammattiliitot sekä estänyt oikeudellisen avun saamisen. Työntekijöitä saapuu rikkaaseen arabimaahan esimerkiksi Intiasta, Nepalista ja Bangladeshista.

Lisäksi Fifaa ravistellut lahjusskandaali on tuonut oman varjonsa kisojen ylle. Tuomioita on kuitenkin alettu jakamaan ja korruptiosta epäillyt henkilöt on hyllytetty toiminnasta.

Myös Qatarin suhtautuminen homosuhteisiin sekä avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin on herättänyt huolestusta. Kumpainenkin edellä mainituista on laissa kiellettyjä, ja niiden harjoittaminen maassa voi johtaa jopa seitsemän vuoden vankeuteen.

Maata hallitseva emiiri Tamim bin Hamad al-Thani on ilmoittanut kaikkien olevan tervetulleita maahan kisoja seuraamaan. Turisteja pyydetään silti ottamaan tämä erityisesti huomioon kisavieraaksi matkatessaan, jotta ongelmilta voidaan välttyä.

Seurataanko kisoja Suomessa

Jalkapallo on laajasti seurattu laji Suomessa, ja MM-kisat kiinnostavat isoa joukkoa sporttifaneja. MM-kisojen sijainti saattaa kuitenkin tänä vuonna karsia jonkin verran perinteistä kisamatkustamista.

Sen lisäksi, että kisojen ympärille syntyneet ikävät ilmiöt voivat aiheuttaa boikotointia, myös tiukka linja juhlinnassa voi vaikuttaa matkustusinnon vähenemiseen.

Kisat tullaan televisioimaan niin, että pelejä on mahdollista seurata kotoa käsin. Lähetyksistä huolehtivat Yle sekä MTV, ja jokainen peli tulee olemaan katsottavissa suomalaisella selostuksella maksuttomalla kanavalla.

Televisiolähetyksissä päästään nauttimaan tuoreesta teknologiasta, joka parantaa kisakokemusta myös TV-katsojille. Kenttää kuvaa 12 kameraa, jotka ottavat jokaisesta pelaajasta sekä pallosta 50 kuvaa sekunnissa.

Lisäksi käytössä on supertarkkoja sensoreita, jotka auttavat paitsioiden valvonnassa. Tiukat paitsioon johtaneet tilanteet näytetään katsomolle 3D-animaatioina.

Vuoden 2022 MM-kisojen seuraamiseen on siis olemassa loistavat puitteet. Jääkin nähtäväksi, yltyykö suuri yleisö Suomessa boikotoimaan kisoja vai ei.

Tiedossa huipputason jalkapalloa

Kisojen järjestystöiden epäkohdista huolimatta tiedossa on jälleen huipputason jalkapalloa, ja Qatarissa tullaan varmasti näkemään suuria hetkiä. Tämä näkyy myös verkossa, jossa vedonlyönti käy kiivaana jo ennen kisojen alkua.

Jalkapallon MM-kisat ovat perinteisesti olleet erittäin suosittu vedonlyöntikohde. Voittajaveto lienee kaikkein pelatuin, mutta saatavilla on paljon muitakin kiintoisia kohteita. Esimerkiksi monet parhaat Trustly kasinot tarjoavat monipuoliset vedonlyöntimahdollisuudet.

Qatarin haastavat ilmasto-olosuhteet tuovat lisämausteen myös veikkauksen näkökulmasta. Tulee olemaan kiintoisaa seurattavaa, kuinka pelaajat onnistuvat antamaan parhaansa paahtavan auringon alla.

Lopuksi

Monestakin näkökulmasta erikoiset MM-kisat ovat saaneet jo tähän mennessä paljon mediahuomiota niin hyvässä kuin pahassa. Kisojen kulkua tullaan varmasti seuraamaan tarkkaan niiden loppuun saakka.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka Qatar onnistuu esittäytymään länsimaiselle jalkapallovieraiden laumalle. Vaikka matkustusinto lienee vähäisempää, uskollisimmat fanijoukkiot matkaavat paikan päälle joukkueita kannustamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *