Faktaa vedonlyönnistä

Faktoja urheiluvedonlyönnistä.

  1. Urheiluvedonlyöntiä on harrastettu todennäköisesti ensimmäisen kerran jo antiikin Kreikan urheilukisojen yhteydessä. Myös muinaisilla roomalaisilla kerrotaan olleen vahva vaikutus vedonlyönnin alkeellisimpiin muotoihin. Perusperiaate vedonlyönnissä on kuitenkin ollut aina sama.
  2. Vedonlyönti on taitopeli jossa onnella ei ole merkitystä kuten esimerkiksi erilaisissa kasinopeleissä, jotka pohjautuvat tuuriin. Voittaminen on ennen kaikkea kiinni itse pelaajasta ja pelaajan tekemistä valinnoista.
  3. Monet vedonlyöntisivustot tarjoavat pelaajille erilaisia vedonlyöntibonuksia. Tällöin pelaaja saa omalle talletukselleen tietyn vastineen omalle pelitilille. Usein nämä bonukset ovat 25% – 200% välillä, eli esimerkiksi 100 euroa tallettamalla voi saada jopa 300 euroa pelirahaa. Moni peliyhtiö tarjoaa myös ilmaisvetoja ja viikoittaisia tai tapahtumakohtaisia palkintoja.
  4. Yhdestä ainoasta jalkapallo-ottelusta voi olla jo useita satoja eri vedonlyöntikohteita ottelun tuloksesta aina kulmapotkujen määrään, ensimmäisen sivurajaheiton ajankohtaan ja hieman erikoisempiin kohteisiin kuten pallon puhkeamiseen tai lisäajan pituuteen liittyen.
    Monet nettisivustot käyvät veikkausvihjeissään läpi erinäisiä varteenotettavia ottelukohtaisia vetoja.
  5. Vedonlyöntikohteen kertoimet eli todennäköisyydet voidaan muuttaa prosenteiksi käyttämällä kaavaa 1 jaettuna kerroin = prosentti. 1,50 on prosenteiksi muutettuna 66,67%, 2.00 kerroin on muutettuna 50% ja 3,00 on 33,33%. Usein näin on helpompi katsastaa mitä kertoimenlaatijat ajattelevat kohteesta.
  6. Vedonlyöntikertoimien vertailu on kannattavaa, etsimällä parhaan kertoimen voit voittaa useita prosentteja enemmän parhaalla kertoimella kuin heikoimmalla kertoimella. Euromääräinen voitto riippuu tietenkin panoksen suuruudesta jolla kyseistä kohdetta pelaat. Ja mikä tärkeintä, sinun tulee veikata oikein!
  7. Mitä enemmän samalle vedonlyöntilapulle kohteita kerää, sitä epätodennäköisempää on kaikkien kohteiden meneminen oikein. Samalla tietty kerroin kasvaa houkuttelevasti, mutta on todistettu että yksittäisten vetojen vetäminen on pitkässä juoksussa kannattavampaa.
  8. Vedonlyönnissä tulee ottaa huomioon mahdollinen sarjataulukko ja muut tilastotiedot, lajin perimmäinen luonne, vastakkain olevien pelaajien tai joukkueiden motivaatio ja muut tekijät, loukkaantumiset ja kotikenttäetu, jonka merkitystä ei voi vähätellä kun haetaan tapahtumalle oikeaa lopputulosta.
  9. Nykyään vetoa voi lyödä käytännössä missä vaan ja milloin vaan. Netissä tapahtuva vedonlyönti on räjäyttänyt vedonlyönnin suosion viime vuosikymmenen aikana. Mobiililaitteille tarkoitettuja vedonlyöntiohjelmistoja ja –sivustoja on jo käytännössä tarjolla kaikilla peliportaaleilla.
  10. Kotimaisen peliyhtiö Veikkauksen palautusprosentti eli pitkässä juoksussa pelaajille palautuvan rahan prosentti on useita prosenttiyksiköitä heikompi kuin netin suosituimmilla suomenkielisillä vedonlyöntisivustoilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *